En kirjottelekaan nyt Guatemalasta niiku oli suunnitelmissa vaan oon edelleen Mexico Cityssa ja kahden viikon paasta oon Costa Ricassa! Luin ulkoministerion matkustustiedotteesta, etta Guatemala on nykyaan paljon vaarallisempi, kun sillon viisi vuotta sitten kun siella olin miun ystavien kanssa seikkailemassa. Tykattiin ihan hirveesti sillo Guatemalasta, mut en halunnu nyt ottaa turhia riskeja. Kaverit spottas miulle halvan lennon Costa Ricaan ja siita se ajatus sitte lahti.
13.4. Mexico D.F.-San Jose, Costa Rica.
Vaha jannittaa, mut enemman oon vaan ihan innoissani! Mita enemman oon lukenu kyseisesta maasta sita enemma se tuntuu miun jutulta :) Siella on upea luonto, upeita ihmisia ja aurinko paistaa! Paistaa se tietysti taalla Meksikossakin, mut nyt on aika lahtee seikkailemaan ihan uuteen paikkaan. Costa Rica on monissa luonnonsuojeluasioissa ihan karkimaita maailmassa ja samalla myos matkailun karkimaita plus todella turvallinen ja ekonomiakin taitaa olla ihan ok. Maa on myos tosi pieni eli sopii miulle loistavasti.
Matkailu on hyva juttu, ku se toivottavasti tarkottaa sita et saan toita! Oon nyt jo katellu paikkoja ja lahettany hakemuksia hotelleihin paa-asiassa. Miulla on iha tosi hyvat curriculumit nyt seka englanniksi etta espanjaksi kiitos miun ihanien ystavien. Samojen ystavien, joiden luona oon elany nyt naa reilut kaksi kuukautta taalla Meksikon paakaupungissa. Ihania ihmisia, jotka on tervetulleita asumaa miun luokse millo vaan ja lupaan vahtia seka heidan tulevia lapsia etta jo olemassa olevia kissaa ja koiraa ilmasiksi koko loppuelamani. Palatakseni curriculumiin toivon todella etta saan niita toita pian silla miun matkakassan pohja alkaa haamottaa jo. Uskon kummiki, etta asioilla on tapana jarjestya :)
Costa Rica on hyva valinta myos siksi, etta 2010 kierrettin kavereiden kanssa Belize, Guatemala ja kaytii ihan vaha tutustumassa Hondurasiin ja El Salvadoriinkin eli ainut maa joka jaa nyt valiin on Nicaragua ja sinne suunnittelin tekevani bussireissun jossai vaiheessa. Costa Ricassa haluaisin asustella vaha aikaa ja saada taas rahaa saastoon ja jatkaa sitten matkaa Panamaan ja jossain vaiheessa Etela-Amerikkaan. Haluan ihan hirveesti menna Kolumbiaan ja Brasiliaan! Niitten aika on sitte jossain vaiheessa. Yritan ensin keskittya Costa Ricaan ja sen ihanuuksiin (vaikka ainahan miulla on mielessa tuhat muuta paikkaa esim Intia ja Australia!)
Ensi kerralla kirjottelenki sitte ihan uudesta paikasta, ihanaa ku ei yhtaa taas tiia millasta elama tulee olemaa kahden viikon paasta. Tai nyt se on viela ihanaa, kaksi tai kolme paivaa ennen reissua hiipii taas se Epailys, joka aina tulee kutsumatta ja yhta uskollisesti. Uskon etta Epailys ja Ahdistus on sukua toisilleen ja ne selkeesti nauttii miun piinaamisesta, mut tulkoon vaan. Yhta varmasti ku tiian et ne saapuu ni yhta varmasti tiedan sen, etta ku istun koneessa ni en oo mitaa muutaku onnellinen ja taynna odotusta tulevasta :)
Taa tuli mieleen nyt ku juttelin miun pikkusiskon kanssa tanaa, joka kysy et eiks miuta koskaan pelota menna ihan uuteen paikkaan. Tottakai miuta pelottaa, mut oon kai oppinu elamaan sen pelon kanssa ja voittamaan sen, koska tiian etta jalkikateen oon kuitenkin aina ollu onnellinen, etta oon menny, kokenu ja elany! Toisen siskon kanssa just puhuttiin eilen, etta ei haluta katua sitten jalkikateen ettei tehty jotakin, johon ois ollu sillo aikoinaan tilaisuus. Taytyy tahan valiin sanoa, et miun siskot on aivan ihania ja voi niin rakkaita. Tuli niin hyva mieli, ku sain juteltua heidan kanssa ja kuulin heidan aanen. Sata kertaa parempaa ku pelkka kirjottelu.
Pariksi ensimmaiseksi yoksi miulla on jo sohva tiedossa San Josessa. Kylla kannatti ne couchsurfing hostaamiset sillo aikoinaan, nyt on profiili taynna positiviisia referensseja ja toivottavasti tiedossa on paljon sohvia joilla surffata ja paljon uusia ihania ihmisia tavattavana.
¡Pura Vida!
(niiku sanovat kuulemma Ticot eli costaricalaiset, joka siis tarkoittaa pelkkaa elamaa, pure life!)
tiistai 31. maaliskuuta 2015
torstai 12. helmikuuta 2015
Täällä taas
Mie aattelin nyt herättää uudelleen eloon tän miun blogin reilun kahden vuoden hiljaisuuden jalkeen. Oon siis talla hetkella jalleen kerran Meksikossa tarkemmin ottaen Mexico Cityssa ja oon ollu nyt tasan 4 viikkoa. Oon miun ystavapariskunnan luona ja heidan kissan ja koiran. Ihanaa, etta on elaimia joita paijata niin ei ole niin ikava mein ihanaa Meeri murua.
Oon vaan yksinkertaisesti rakastunut tahan maahan en keksi mitaan muuta syyta miksi oisin ollu taalla joka vuosi sen jalkeen ku tanne tulin ensi kerran vuonna 2010. Miun unelmana on pitkaan ollu, etta lahen vain matkustelemaan ympariinsa ilman sen tarkempaa suunnitelmaa ja nyt oon ensi kertaa lahempana miun unelman toteutumista, kuin koskaan aiemmin. Olin vuoden tassa toissa matkaoppaana ja huomasin, etta se tyo ei ollut miuta varten. Valmistuin yliopistosta tasan kaksi vuotta sitten ja sopivasti tan miun kiertolaiselaman alkamisen kunniaksi pankki lahesty miuta opintolainan takaisinmaksun tiimoilta. Kavin sitten juttelemassa pankissa, etta joo olen tyoton nyt ja lahen kiertelemaan x ajaksi ympari Latinalaista Amerikkaa, mutta maksan kylla lainani takaisin. Tuntui kerrassaan hienolta kunnes muistin, että hitto vie mie oon nuori nyt viela. Nyt meen enka vaa suunnittele ikuisesti.
Ajattelin, etta jos joskus aion toteuttaa tan miun unelman ni se aika on nyt. En keksi parempaa hetkea, kuin tama hetki. Oon 25-vuotias eli miulla on ainakin 5 vuotta aikaa seikkailla ympari maailmaa ennen kuin pitas vakavasti harkita paikalleen asettumista ja perheen perustamista. Sen aika saattaa olla aiemminki, koska lapset alkaa nayttaa miun silmissa joka vuosi vaan sulosimmilta ja sulosimmilta. (Tosin niinku rakas mummoni miuta muistutti, ni eiha miulla sita kaveriakaan ole viela. Ei ole, ei. Kiitos mummo muistutuksesta.)
Joskus mietin kylla mika miussa on vikana, kun en vain voi pysya Suomessa niinkuin muut ja hankkia tyota ja poikaystavaa. Kunnes muistan miksi mie tata teen. Ei oo montaa hienompaa asiaa miun mielesta, ku se sanoinkuvaamaton tunne uuteen tuntemattomaan paikkaan saapuessa. Se tunne, kun on menossa aivan uuteen paikkaan, josta ei tieda mitaan eika tunne ketaan. Jotain aivan uskomatonta miun mielesta. Se tayttaa kerralla miun mielen, sydamen ja sielun. Sen hetken, en tunne mitaan muuta ku iloa ja se hetki saa miun ihon kananlihalle. Mie en tiia mita oon tehny miun aiemmissa elamissa, ku tuntuu etta tassa elamassa haluun nahda ja kokea kaiken.
Jostain syysta talla kertaa kotoa lahteminen tuntu kamalammalta ja ahdistavammalta kuin ikina ennen. Luulen, et syyna oli se, etta olin jo ehtiny 2,5 kk aikana asettua jo jotenkin takas Suomeen ja vaikka olinki toissa jossain vaiheessa lahestulkoon koko ajan niin oli aivan ihanaa olla taas perheen ja ystavien kanssa. Oon todella onnekas, etta oon onnistunut pitamaan niinki monta ystavyyssuhdetta ylla vaikka oon koko aika menossa ties missa. Kiitos nykyaika facebookkeineen ja whatsappaineen, joista jalkimmaista kayttaa jopa nykyaan miun molemmat vanhemmat. Ja se, etta talla kertaa en tieda kauan olen.
Miun suunnitelma on nyt tassa vaiheessa se, etta kuukauden paasta mennaa miun ystavien kanssa Chiapakseen, Meksikon kauneimpaan osavaltioon. Olin siella reissailemassa vuonna 2010 ja nyt mennaa uudelleen. Miun hyva ystava on tulossa Suomesta lomalle ja jouduttiin hieman muuttaa mein suunnitelmaa Yucatanista Chiapakseen. Olin suunnitellut jaavani tanne Meksikoon hetkeksi ja etsivani toita Karibian rannalta. Kiitos yli-innokkaan rajatädin sain aikaa olla miun rakkaassa Meksikossa vaan 60 paivaa (turisti viisumilla saa olla korkeintaan 180 paivaa). Syyna oli se, etta oon ilmeisesti epailyttava, koska oon ollu taalla niin usein ja etta miulla ei oo tarpeeksi rahaa. Taalla tietysti helposti voisi olla ylimaarasta ja maksaa vain pienen sakon tai olisin voinu etsia jonku tyon. Miun meksikolainen perhe oli heti valmis auttamaan, ihania kun ovat. (Ai niin ja perheeseen on sitte viime nakemisen jalkeen syntyny pieni ihanantuoksuinen vauva, talleen valihuomautuksena) Mie kummiki otin tan asian niiku monet muutki asiat, merkkina, et miun tulee jatkaa matkaa.
Chiapaksessa oltaisiin viikko maaliskuun puolenvalin tienoilla ja siita jatkan matkaa itsekseni Guatemalaan. Guatemala, Belize, El Salvador ja Honduras on jo osaksi tuttuja vuodelta 2010. Ajatuksena on jatkaa matkaa kohti etelaa ja tehda vapaaehtoistyota, couchsurffata, nukkua hostellissa/teltassa/taivasalla, tehda kunnon toita jossain vaiheessa, tavata uusia ihmisia, maistella uusia makuja, kokea, elaa ja olla onnellinen. Aika nayttaa.
Oon vaan yksinkertaisesti rakastunut tahan maahan en keksi mitaan muuta syyta miksi oisin ollu taalla joka vuosi sen jalkeen ku tanne tulin ensi kerran vuonna 2010. Miun unelmana on pitkaan ollu, etta lahen vain matkustelemaan ympariinsa ilman sen tarkempaa suunnitelmaa ja nyt oon ensi kertaa lahempana miun unelman toteutumista, kuin koskaan aiemmin. Olin vuoden tassa toissa matkaoppaana ja huomasin, etta se tyo ei ollut miuta varten. Valmistuin yliopistosta tasan kaksi vuotta sitten ja sopivasti tan miun kiertolaiselaman alkamisen kunniaksi pankki lahesty miuta opintolainan takaisinmaksun tiimoilta. Kavin sitten juttelemassa pankissa, etta joo olen tyoton nyt ja lahen kiertelemaan x ajaksi ympari Latinalaista Amerikkaa, mutta maksan kylla lainani takaisin. Tuntui kerrassaan hienolta kunnes muistin, että hitto vie mie oon nuori nyt viela. Nyt meen enka vaa suunnittele ikuisesti.
Ajattelin, etta jos joskus aion toteuttaa tan miun unelman ni se aika on nyt. En keksi parempaa hetkea, kuin tama hetki. Oon 25-vuotias eli miulla on ainakin 5 vuotta aikaa seikkailla ympari maailmaa ennen kuin pitas vakavasti harkita paikalleen asettumista ja perheen perustamista. Sen aika saattaa olla aiemminki, koska lapset alkaa nayttaa miun silmissa joka vuosi vaan sulosimmilta ja sulosimmilta. (Tosin niinku rakas mummoni miuta muistutti, ni eiha miulla sita kaveriakaan ole viela. Ei ole, ei. Kiitos mummo muistutuksesta.)
Joskus mietin kylla mika miussa on vikana, kun en vain voi pysya Suomessa niinkuin muut ja hankkia tyota ja poikaystavaa. Kunnes muistan miksi mie tata teen. Ei oo montaa hienompaa asiaa miun mielesta, ku se sanoinkuvaamaton tunne uuteen tuntemattomaan paikkaan saapuessa. Se tunne, kun on menossa aivan uuteen paikkaan, josta ei tieda mitaan eika tunne ketaan. Jotain aivan uskomatonta miun mielesta. Se tayttaa kerralla miun mielen, sydamen ja sielun. Sen hetken, en tunne mitaan muuta ku iloa ja se hetki saa miun ihon kananlihalle. Mie en tiia mita oon tehny miun aiemmissa elamissa, ku tuntuu etta tassa elamassa haluun nahda ja kokea kaiken.
Jostain syysta talla kertaa kotoa lahteminen tuntu kamalammalta ja ahdistavammalta kuin ikina ennen. Luulen, et syyna oli se, etta olin jo ehtiny 2,5 kk aikana asettua jo jotenkin takas Suomeen ja vaikka olinki toissa jossain vaiheessa lahestulkoon koko ajan niin oli aivan ihanaa olla taas perheen ja ystavien kanssa. Oon todella onnekas, etta oon onnistunut pitamaan niinki monta ystavyyssuhdetta ylla vaikka oon koko aika menossa ties missa. Kiitos nykyaika facebookkeineen ja whatsappaineen, joista jalkimmaista kayttaa jopa nykyaan miun molemmat vanhemmat. Ja se, etta talla kertaa en tieda kauan olen.
Miun suunnitelma on nyt tassa vaiheessa se, etta kuukauden paasta mennaa miun ystavien kanssa Chiapakseen, Meksikon kauneimpaan osavaltioon. Olin siella reissailemassa vuonna 2010 ja nyt mennaa uudelleen. Miun hyva ystava on tulossa Suomesta lomalle ja jouduttiin hieman muuttaa mein suunnitelmaa Yucatanista Chiapakseen. Olin suunnitellut jaavani tanne Meksikoon hetkeksi ja etsivani toita Karibian rannalta. Kiitos yli-innokkaan rajatädin sain aikaa olla miun rakkaassa Meksikossa vaan 60 paivaa (turisti viisumilla saa olla korkeintaan 180 paivaa). Syyna oli se, etta oon ilmeisesti epailyttava, koska oon ollu taalla niin usein ja etta miulla ei oo tarpeeksi rahaa. Taalla tietysti helposti voisi olla ylimaarasta ja maksaa vain pienen sakon tai olisin voinu etsia jonku tyon. Miun meksikolainen perhe oli heti valmis auttamaan, ihania kun ovat. (Ai niin ja perheeseen on sitte viime nakemisen jalkeen syntyny pieni ihanantuoksuinen vauva, talleen valihuomautuksena) Mie kummiki otin tan asian niiku monet muutki asiat, merkkina, et miun tulee jatkaa matkaa.
Chiapaksessa oltaisiin viikko maaliskuun puolenvalin tienoilla ja siita jatkan matkaa itsekseni Guatemalaan. Guatemala, Belize, El Salvador ja Honduras on jo osaksi tuttuja vuodelta 2010. Ajatuksena on jatkaa matkaa kohti etelaa ja tehda vapaaehtoistyota, couchsurffata, nukkua hostellissa/teltassa/taivasalla, tehda kunnon toita jossain vaiheessa, tavata uusia ihmisia, maistella uusia makuja, kokea, elaa ja olla onnellinen. Aika nayttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)